Noh, tänään otin typeränä puheeksi miehen kanssa syömishäiriöt,  Kerroin, että olen sairastanut niitä nuoresta asti. Nyt hän huolestui, kun otin asian puheeksi suoraan. Aiemmin olen vihjaillut vain hienovaraisesti vähätellen, että on tullut tätäkin koettua. Eihän hän ollut tajunnut, että puhun ihan tosissaan. Nyt hän otti minut tosissaan. Tosissaan minä puhuinkin. Että tämä voi äityä taas pahaksi pakkomielteeksi. Jotenkin sairaalla tavalla tahdoin varmistaa, että en joudu taas kierteeseen vaikka tiedän, ettei toisen sanomiset paljon paina. Mies sanoi, että aikoo kyllä todellakin ilmoittaa minut laitokseen jos alan painamaan alle 50 kg. Huoh. Kerjäsin taas verta nenästäni. Tuntuu pahalta. Vaikka toisaalta tuntuu ihan kivalta, kun mies sanoo, että olen ihana tämän painoisena, että nyt näytän naiselliselta ja kauniilta. Silti ainoa ajatukseni on, että miten niin? Miten voi tuntua hyvältä hipelöidä tällaisen ihrakasan persettä? Kamala takapuoli, hirveät reidet ja kamalan läski maha. Yök.  Miten muka olen haluttava tai ihana.